maanantai 4. syyskuuta 2017

Viimeinen postaus..

Moi.

En sano, että en rakastais tätä juttuu, tai et tää mun päätös johtuu siitä, ettei mua huvita, tai en halua enää kirjottaa. Tai toi jälkimmäinen on totta. En halua enää kirjottaa tätä blogia sen takia, että mulla oikeesti ei oo motivaatiota tähän, koska jokainen postaus alkaa kuulostamaan jo ihan samalta. Jokanen postaus on jo kauan kuulostanu samalle. Ei mulla oo tarpeeks aiheita, että saisin tästä blogista monipuolisen kaniblogin. En pysty viihdyttää niitä muutamia kävijöitä keitä täällä blogissa on.

Muistan sen, kun alotin tän bloggaamisen. Mulla ei sillon tainnut olla edes mahdollisuutta kuvata mun ensimmäistä kania, Mineaa. Tai sitten oli, mutta en saanu niitä kuvia koneelle. Siihen aikaan Minea asu vielä meillä, sitä oli helppo kuvata, kun ihan jokanen päivä, tunti, minuutti ja sekunti mä olin sen kanssa, lukuunottamatta kouluaikoja. Pystyin melkein milloin vaan ottamaan sen puhelimen esille ja alkaa räpsimään kuvia. Yleensä tuli sellasia kuvia jotka nyt näyttää aika kamalilta, mutta siihen aikaan ne oli tosi hienoja mun ottamiksi kuviksi, jopa ne heilahtaneet saattoivat olla kivan näkösiä, vaikka ne kuinka heilahtaneita olikin.

Blogin mä alotin 22.4.2015  tai tarkemmin ottaen, julkaisin ensimmäisen postaukseni. Siinä postauksessa kerroin mun ensimmäisestä kanista, eli Mineasta. Tän mä taisin jotenkuten mainitakin tuossa ylemmässä tekstissä. Mun ekaan postaukseen sä pääset tästä.

Näiden kahden vuoden aikana (kuulostaa tässä hetkessä hirmu vähältä, koska oon aatellu, että olisin kirjoittanut tätä blogia kauemminkin.) oon kerennyt oppimaan paljon bloggaamisesta, kirjoittamisesta ja kaikesta mikä tähän bloggaamiseen liittyy! Oon löytänyt uusia ihmisiä ja blogeja luettavaksi, joka tosiaan on ainakin suurimmaksi osaksi YouTuben ansiota.

Tässä blogissa on tosi paljon hyviä muistoja, joka tarkoittaa sitä, että en poista tätä blogia. Täällä on mun luokkaretkeltä postaus, heppakisoista ja täällä on vaikka kuinka paljon sellasia juttuja, joita en vaan halua unohtaa. Kiitos kaikille, jotka on lukenut edes yhden postauksen mun blogista, ja ootte ollu mukana tässä, vaikka tän aikana sainkin vain 2 lukijaa. Niillä ei mulle ole merkitystä.

Moikka!










Vanhoja kuvia blogin ajoilta:




perjantai 16. kesäkuuta 2017

#45 Pupumeininkii

Taas on tulossa kuvapostaus niinkun nää kaikki ovat sellasia. Saatte edelleen nauttia näistä vanhoista, ei niinkään kesäisistä kuvista. Olkaapas hyvät






















Ehkä jopa enemmän Sanipainotteisempi postaus, mutta kyllä Mineastakin niitä kuvia tulee enemmän joskus. :)

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

#44 Keväinen lumisade huhtikuussa

Alkuun haluankin sanoa, että nää kuvat on tosiaan otettu joskus 29.4.

Suurinosa on myös aika huonolaatusia, koska sitä lunta vaan sato ja sit kamera tarkensi sitten enemmän siihen sateeseen, kun kaneihin, joten pahoittelen. Mut joitakin kuvia onnistui sateesta huolimatta. :)
















Tällähetkellä molemmilla kaneilla menee hyvin täällä. Tänäänkin ne sai olla ulkona ainakin 2h, ja molempia vielä sen jälkeen käytin valjaissa kävelemässä.  Tästä päivästä kuvia myöhemmin. :)